Kierrättäminen kannattaa!
Oletko koskaan miettinyt, kuinka paljon vaatteisiin kuluu rahaa?
Elätkö siinä uskossa, ettei kirpputoreilta löydy kunnollisia vaatteita?
Me todistamme nämä uskomukset vääriksi. Etsimme viisi mahdollisimman erilaista asukokonaisuutta kirpputorilta.
Teimme tämän haasteen yhteistyössä Joensuun Punaisen Ristin
Kontin kanssa. Kontti on Punaisen Ristin alla toimiva tavaratalo, johon voit
lahjoittaa sinulle tarpeettomia tavaroita sekä huonekaluja, kunhan ne ovat
ehjiä ja siistejä. Kontin myymälöitä löytyy kahdeltatoista eri paikkakunnalta.
Pääsimme tutustumaan Joensuun Kontin toimintaan hieman laajemmin, sillä saimme Kontti-päällikkö Susanna Jalkaselta opastetun kierroksen Kontin takatiloissa. Jos myymälän puolella tuntuu olevan paljon tavaraa, oli sitä kaksin- tai jopa kolminkertainen määrä takatiloissa. Jo tämä näky sai pohtimaan omaa kulutuskäyttäytymistä ja sitä, kuinka paljon tavaraa ihminen oikeasti tarvitsee.
Kontti vastaanottaa tavaraa myymälän ulkopuolella oleviin
keräyskontteihin. Huonekaluille Kontilla on oma hakupalvelu. Tavaroiden ja
huonekalujen tulee olla ehjiä ja kaikki Kontille tuotu tavara tarkastetaan
ensimmäisenä tarkistuspisteessä, ennen kuin pisteellä hyväksytyt tuotteet
voidaan sijoittaa eri osastoille (vaatteet, kengät, kodin käyttöesineet…)
Jokainen tavara myös huolletaan. Vaatteet kulkeutuvat takatilan perään omalle
vaateosastolleen, jossa ne pääsevät tarkempaan tarkastukseen ja höyrytykseen.
Myös vaatteiden määrä oli melkoinen ja vaateosastolla työskentelikin useampi
Kontin työntekijä.
Jalkanen kertoi meille, että osa Kontille tuoduista vaatteista lähtee kansainvälisen avun pisteille, joihin halutaan ihan perusvaatetta t-paidoista housuihin. Kontti lahjoittaa tällä hetkellä esimerkiksi vaatteita Aasian köyhempiin vuoristomaihin kuten Mongoliaan. Punainen Risti saattaa myös tehdä pyynnön tarvittavista vaatteista johonkin katastrofialueelle.
Pikamuoti äänestettiin vuoden 2018 turhakkeeksi ja ihmiset ovat entistä tietoisempia liiallisen kuluttamisen seuraamuksista. Tämä näkyy myös Kontin asiakasmäärissä, jotka ovat lisääntyneet. Kierrättäminen ja käytettyjen vaatteiden ja tavaroiden hankkiminen on tullut trendikkäämmäksi ja Kontilla asioikin monipuolisesti kaikenlaisia ihmisiä kaikista kulutusluokista; ennen Kontilla kävivät lähinnä apua tarvitsevat sekä työttömät.
Halusimme osoittaa, että Kontin vaatteista saa koottua
monipuolisia ja hyvännäköisiä asukokonaisuuksia, joten lähdimme ostoksille ja
kokosimme viisi eri asukokonaisuutta ja niiden hinnat yhteen! Mikä on sinun suosikkisi?
"Tyylikäs herrasmies"
Tässä asussa on kaikkea, mitä tyylikäs herrasmies tarvitsee.
Älä anna asun hämätä, sillä se päällä voi lähteä vaikka työmaalle. Sievin
turvakengät varmistavat kantajansa turvallisuuden - tyylistä tinkimättä.
Kauluspaita 6,50€
Farkut 5,50€
Puvuntakki (Tiklas) 20€
Kengät (Turvakengät, Sievi) 14 €
Vyö 2€
Koko asu yhteensä 48€
Tiesitkö?
Suurimmat ympäristövaikutukset vaateteollisuudessa ovat mm. kuljetusten aiheuttamat päästöt ilmakehään, puuvillan viljely, vaatteiden värjäys ja muut kemikaalit.
"Uuden vuoden lupauksia"
Uuden vuoden lupauksien ei tarvitse jäädä ainakaan
vaatteista kiinni. Tämä sporttinen asu suorastaan kannustaa kuntosalille
(selfieitä unohtamatta).
Paita 2€
Jumppatrikoot 6€
Lenkkarit (Asics) 9€
Fleecetakki 3,50€
Juomapullo 2€
Koko asu (juomapullon kanssa) yhteensä 22,50€
Tiesitkö?
Köyhissä maissa vaateteollisuudesta vapautuvat (haitalliset) kemikaalit päätyvät suoraan luontoon - teollisuuden likavesiä ei ole varaa puhdistaa, sillä se tulisi melko kalliiksi. Intian Karurin kaupungin 600 tekstiilitehdasta tuottavat jätevettä päivittäin yli 200 miljoonaa litraa, josta puhdistamattoman veden osuus on noin 60 prosenttia.
"Instagramin kirkkain tähti"
Tässä asukokonaisuudessa voisi matkustaa vaikka
Hollywoodiin. Tämä asukokonaisuus on täydellinen esimerkiksi tyylikkäisiin
Instagram-kuviin. Takkikin on Nicki Minajin suunnittelema!
Pörrötakki 16€
Keltainen paita 5,50€
Housut 5,50€
Kengät 25€
Laukku 3,50€
Aurinkolasit 1,50€
Koko asu yhteensä 57€
Tiesitkö?
Vuonna 2015 tehdyn TEXJÄTE-tutkimushankkeen myötä selvisi, että Suomessa syntyy vuodessa 71,5 miljoonaa kilogrammaa tekstiilijätettä. Kierrätätkö sinä omat vaatteesi?
"Klassinen kaunotar"
Tämä asukokonaisuus koostuu klassisista ja ajattomista vaatekappaleista.
Vaalea neule, farkut sekä saappaat ovat aina varma valinta.
Neule 7€
Farkut 5€
Saappaat (suomalaiset, aitoa nahkaa) 10€
Takki 16€
Laukku 3,5€
Koko asu yhteensä 41,50€
Tiesitkö?
Mikromuovista valmistetaan myös vaatteita ja se jos mikä saastuttaa ympäristöämme. Tekstiileistä jopa 65% on tehty biohajoamattomista tekokuiduista, kuten polyesteristä ja nylonista. Tekniset kerrastot ja fleecet ovat muun muassa tällaisia vaatteita.
"Toimiston kuningatar"
Tämä asukokonaisuus sopii vaikka työhaastatteluun.
Asukokonaisuuden viimeistelee tyylikkäät yksityiskohdat. Nämä hapsukengät eivät
jää varmasti keneltäkään huomaamatta!
Paita 3€
Hame 4€
Kengät 8€
Koru 2€
Koko asu yhteensä 17€
Tiesitkö?
Kirpputoreilta voi löytää täysin vastaavat tuotteet, kuin mitä löytäisit uutena, halvasti tuotettuina vaatekaupoista. Kirpputorien suosio on kasvanut viimevuosina huimasti, varsinkin nuorten keskuudessa.
Kierrättäminen on noussut lähiaikoina paljon pinnalle
kestävän kehityksen myötä. Kierrätämme kotona kertyvän jätteen: viemme pullot
palautusautomaateille ja lajittelemme niin bio-, pahvi-, paperi- kuin
sekajätteen. Osa kotitalouksista kierrättää jo muovijätteenkin erikseen, mutta kuinka
moni meistä huolehtii kunnollisesta vaatteiden kierrätyksestä?
Toisen roska on toisen aarre, sitä sanotaan. Siksi suosittelemmekin, että roskiin heittämisen sijaan jokainen veisi vähäiselle käytölle jääneet, ehjät vaatteet kirpputoreille. Huonokuntoiset tekstiilit ja vaatteet puolestaan voidaan uusiokäyttää muun muassa tekemällä vanhoista vaatteista ja kankaista siivousrättejä ja matonkuteita. Myös vaateliikkeet ottavat vastaan huonokuntoisia vaatteita. Esimerkiksi H&M, KappAhl, Lindex, BikBok sekä Cubus ovat liikkeitä, joihin voit viedä vanhat vaatteesi.
Nappaa tästä vinkkivitoset vastuullisempaan ja fiksumpaan vaatteiden kulutukseen:
1. Suosi kestäviä ja ekologisia materiaaleja. Tällaisia ovat
muun muassa hamppu, pellava, villa, lyocell ja polyesteri. Lisää tietoa
ekologisista materiaaleista löytyy täältä -->
https://www.nudge.fi/page/24/materiaalit
2. Osta ajattomia vaatteita. Muoti tuntuu muuttuvan nykyisin
joka toinen päivä karkeasti sanottuna, mutta tietyt eivät koskaan vanhene.
Panosta laatuun ja materiaaleihin, mutta muista, että laatu ei aina tarkoita
kallista hintaa.
3. Pese vaatteet niiden hoito-ohjeiden mukaisesti. Tämä
vaikuttaa huomattavasti vaatteen elinikään. Aina vaate ei välttämättä tarvitse
pesua, vaan pelkkä tuuletus voi riittää. Tarkista pesulaput ja opi myös
tulkitsemaan niitä!
4. Tee harkittuja valintoja. Vaatteiden shoppailu tuo
monelle mielihyvää. Kuitenkin vielä parempaa mielihyvää voisi tuoda se, että
jättää turhan vaatteen ostamatta sen eettisistä syistä. Pohdi mielessäsi
kysymyksiä, kuten ”tarvitsenko tämän vaatteen todella”, ”miten tämä vaate on
valmistettu” ja ”löytyisikö samankaltainen kirpputorilta”. Sen lisäksi, että
säästät rahaa, säästät myös luontoa.
5. Kierrätä, kierrätä ja vielä kerran kierrätä. Vie
vanhat, vähäiselle käytölle jääneet vaatteet kirpputoreille tai
kierrätyskeskuksiin. Meidän valinta on Punaisen Ristin Kontti!
Tekstin lähteinä käytetty:
Asikainen, J. 2018. Harva tietää halpavaatteen todellisen hinnan: pikamuoti saastuttaa enemmän kuin lento-ja laivaliikenne, koska vaatteita ei tehdä kestämään. Yle. Internet-julkaisu: https://yle.fi/uutiset/3-10309581 (luettu 14.1.2019)
Ekompi elämä. 2016. Vaateteollisuus ja (epä)ekologiset vaatteet. Internet-julkaisu: http://ekompielama.fi/kierrattaminen/vaateteollisuus-epaekologiset-vaatteet (luettu 14.1.2019)
Hinkula, E. 2018. Vaatekaapistasi voi löytyä yllättävä ympäristön saastuttaja – tekniset kerrastot ja fleece pahimpia mikromuovin lähteitä. Yle. Internet-julkaisu: https://yle.fi/uutiset/3-10015949 (luettu 31.1.2019)
Talouselämä. 2017. Suomessa syntyy 71,5 miljoonaa kg tekstiilijätettä vuodessa – miljoonien eurojen liiketoimintamahdollisuudet jäävät nyt käyttämättä. Internet-julkaisu: https://www.talouselama.fi/uutiset/suomessa-syntyy-71-5-miljoonaa-kg-tekstiilijatetta-vuodessa-miljoonien-eurojen-liiketoimintamahdollisuudet-jaavat-nyt-kayttamatta/cc6b417c-2342-347f-9199-ef958e32e5c7(luettu 14.1.2019)
Hei, haluaisimme lopuksi palautetta blogistamme! Palautetta käytetään kurssimme loppuraporttia varten. Lomake ei kerää henkilötietoja.









Kommentit
Lähetä kommentti